Luottamusmiesten esittely

Pääluottamusmies

Olen Niemisen Sari ja toimin Pirkanmaan Voimia Oy:llä JHL:n pääluottamusmiehenä Minulle voi aina soittaa tai ottaa sähköpostitse yhteyttä. Työskentelen myös muissa tehtävissä Pirkanmaan Voimialla joten en ole jokaisena viikon päivänä tavoitettavissa.

Edunvalvonta ja ay- toimintaan sain kipinän muutama vuosi sitten ja siitäkin voin ”syyttää” miestäni ja ystäviäni. Halusin tietää missä mennään, mitä seuraavaksi tapahtuu, ikuinen tiedon jano sekä vaikutusmahdollisuus meitä koskeviin asioihin. Vapaa-aikani kuluu paljon ay-toiminnassa sekä iäkkäiden vanhempieni ja appivanhempieni auttamisessa. Harrastuksiini kuuluu matkailu. Matkailua harrastan perheeni sekä ystävieni kanssa. Haaveena on vielä monta maanosaa joissa haluan käydä.

Toimin Tampereen hyvinvointipalveluissa JHL 250 :ssä hallituksen jäsenenä, taloudenhoitajana, jäsenasianhoitajana ja Ravitsemus-ja puhtausala jaoston vetäjänä.

Eli monessa olen mukana mutta mottoni on vierivä kivi ei sammaloidu. Nyt on elämäntilanne sellainen että pystyn toteuttamaan niitä asioita joita en aiemmin voinut, kun lapseni olivat pieniä. Nyt koen, että on minun aikani toimia ja tehdä.

Tällä hetkellä meitä JHL luottamusmiehiä on Pirkanmaan Voimialla oy:llä minun lisäkseni 4.

Katajan Outi on varapääluottamusmies.

Palvelualueluottamusmiehinä lasten ja nuorten puolella toimii Nina Häyhä.

Palvelualueluottamusmiehenä toisella asteella ja palvelukeskuksissa toimii Tiina Kangas

Palvelualueluottamusmiehenä hoidon ravintokeskuksissa Pia Syrjälä

Tampereen hyvinvointipalvelut JHL ry (JHL 250) toimii oma jaostonsa jonka nimi on Voimian Ra-Pu ammattilaiset. Tapaamiseen ovat tervetulleita kaikki JHL 250 jäsenet jotka Pirkanmaan Voimialla työskentelevät. Tapaamiset on  joka toinen kuukausi ja jos tarvetta niin useamminkin on mahdollisuus järjestää tapaamisia. Osoite on Puutarhakatu 16 B, 6 krs. Tämän hetkisen Korona tilanteen vuoksi pidämme  2021 tapaamiset Teams yhteyden kautta.

Tapaamisesta tulee n. viikkoa ennen muistutus kaikkien sähköpostiin ja mukana on luottamusmiehiä, henkilöstönedustaja ja työsuojeluvaltuutettu Mia Järvinen. Tapaamiset ovat vapaamuotoisia eli siellä keskustellaan päivän polttavista sekä myös vähemmän tärkeistä asioista ja ennen kaikkea se on paikka jonne voi tulla kysymään, ja kuuntelemaan kuulumisia. Tapaamisten aikataulut löydät yhdistyksemme kotisivuilta www.jhl250.fi ja kannattaa muutenkin seurata yhdistyksemme kotisivuja. Kotisivuilla on tietoa yhdistyksemme toiminnasta ja edunvalvonnasta. Yhdistyksemme kotisivut on yksi tiedotuskanavistamme.Seuraava tapaaminen on Puutarhakatu 16 B 6, krs  Tervetuloa!

Me luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutettu ja hallituksen henkilöstön edustaja tapaamme vuoden mittaan muutaman kerran. Näissä tapaamisissa jutellaan ja käydään ajankohtaisia asioita läpi. Voit aina olla yhteydessä johonkin meistä luottamusmiehistä tai työsuojeluvaltuutettuun jos mieltäsi jokin asia askarruttaa

 

Terveisin

Pirkanmaan Voimia Oy pääluottamusmies

Sari Nieminen

sari.a.nieminen(at)voimia.fi

puh  040 801 6213

Varapääluottamusmies

Minä olen Outi Kataja. Toimin Pirkanmaan Voimia Oy:n varapääluottamusmiehenä. Päivätyöni on palveluesimiehenä Tesoman yhtenäiskoulu ja päiväkoti.  Työ on mielenkiintoista, koska asiakaskunta on vauvasta ysiluokkalaisiin. Olen huumorintajuinen ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen.

Edunvalvonta työ on tullut jo äidinmaidossa, koska äitini toimi luottamusmiehenä jo 1980 luvulla. Yhdistys toiminnassa olen ollut mukana yli 15-vuotta. Ensi toimin JHL 129: n taloudenhoitajana ja varapuheenjohtajana. Yhdistyksemme lopetti toiminnan ja siirryimme JHL250.neen. Siellä olin heti hallituksen jäsen, sihteerinä 6 –vuotta ja nyt toimin hallituksen jäsenenä ja kotisivujen vastaavana.

Lempilauseeni on yhdessä pärjätään ,yksin ei! Rohkeasti yhteyttä, jos mieltä painaa joku asia.

Terveisin

Outi Kataja

Voimian varapääluottamusmies

outi.kataja(at)voimia.fi

                                                                       0408012777

Lasten ja nuorten palveluluottamusmies

Olen Nina Häyhä 46 vee (Henkinen ikä 28) ja työskentelen tällä hetkellä palvelutyöntekijänä Messukylän päiväkodissa. Toimin myös  palvelualueen luottamusmiehenä lasten-ja nuorten puolella
Minulla on 2 lasta (10 ja 23-vuotiaat pojat) ja harrastuksiini kuuluu jooga, joka usein kuitenkin jotenkin kummallisesti muuttuu sohvaan ja Netflixiin.
Rakastan myös hyvää ruokaa ja musiikkia.

Luottamusmieheksi lähdin alunperin siksi,että haluan olla selvillä meitä koskevissa asioissa/muutoksissa.
Hyvää keväänodotusta kaikille ja ottakaa rohkeasti yhteyttä, jos jokin asia mietityttää.

 

Nina Häyhä

                                                                    nina.hayha(at)voimia.fi                                                                                                                                            
 

Toisen asteen, palvelukeskusten luottamusmies

HEI!

Olen Tiina Kangas , 2.asteen, Palvelukeskusten, palvelualue luottamusmies. 

Perheeseeni kuuluu monia Rakkaita ja tärkeitä ihmisiä.

Harrastan lukemista, kävelyä, hyvän ruoan laittamista sekä matkailua.

Tiina Kangas     

tiina.kangas(at)voimia.fi

Olen Pia Syrjälä ja työskentelen Koukkuniemen ravintokeskuksessa Tuotantotyöntekijänä.Toimin Palvelualueluottamusmiehenä hoidon ravintokeskuksissa.Minulla on 2 tyttöä & poika (22v. 25v &27v)Harrastuksia minulla on uiminen,myös karaoke vie osan vapaa ajastani jota harrastan mielelläni kotosalla:) Hyvä ruoka,musiikki,virkkaus sekä lukeminen tulevat hyvänä kolmosena.

Ihanaa kevään odotusta kaikille.

Pia Syrjälä

pia.syrjala(at)voimia.fi

 

 

 

 

Pirkanmaan Voimia Oy hallituksen henkilöstöedustaja

Hei,

olen Lea Päivärinne, 56v, palveluesimies. Tämän hetkinen työpisteeni on Kaukajärven yhtenäiskoululla. Työtehtäviini kuuluu vastata sekä ruoka- että siivouspalveluista; sen koenkin rikkautena. Molemmissa osa-alueissa on omat haasteensa.  Yhdistävänä asiana on aina keskiössä kuitenkin asiakas – työn suola J

Kuulun tosiaan Pirkanmaan Voimian hallitukseen henkilöstöedustajana. Tämä tehtävä antaa perspektiiviä kokonaisuuksien hallintaan. Olen myös työsuojeluvaravaltuutettu ja asioita tulee seurattua myös tästä näkökulmasta. Työelämä on moni- ilmeistä riippuen siitä mistä näkökulmasta asioita tarkastelee.

Vapaa-aikani vietän pääasiassa kotosalla lueskellen tai ulkoillen. Viikkooni sisältyy aina myös jooga ja sauna- ne on must!  Välillä on ihana tavata tuttuja, joita on vuosien mittaan matkaan tarttunut monista erilaisista työpaikoistakin.