Jäsenhuone|Työhuone

Ateria

Tampereen Ateria on Tampereen kaupungin liikelaitos, jonka työntekijät ovat huolenpidon ammattilaisia. Palvelemme niin lapsia, nuoria, työikäisiä kuin vanhuksiakin asiakaskohtaisin hyvinvointiratkaisuin.

Vastaamme päivittäin 35 000 asiakkaan toiveisiin täysipainoisilla aterioilla ja monipuolisilla oheispalveluilla. Asiakkaan tarpeet ymmärtäen, heistä aidosti välittäen ja ammattitaitoamme kehittäen pyrimme jatkuvasti parempaan palveluun ja teemme 560 ammattilaisen voimin pieniä ihmeitä joka päivä.

Aterian ammattialajaos toimii aktiivisesti. Kaikki rohkeasti mukaan toimintaan!

Yhdessä onnistumme!

Valtuuston kokous 

Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua Tampereen Aterian ulkoistamisesta. SDP:n Pekka Salmi esitti asian pöydälle jättämistä. Vasemmisto, vihreät, SKP ja KD kannattivat esitystä ja uusi käsittely on 12.3.2012.

Kaupunginvaltuustossa käytiin vilkasta keskustelua Tampereen Aterian henkilöstöravintoloiden ulkoistamisesta 12.3.2012. Asiasta äänestettiin 35 puolesta ja 32 vastaan. Liikkeenluovutuksessa siirtyy 35 työntekijää uuden työnantajan palvelukseen vuoden 2013 alussa. Tampereen Aterialla on työntekijöitä 550.

 Tampereen Aterian työntekijöiden mielenilmaus 22.11.

Työntekijät marssivat aamulla ulos Tampereen Aterian työpaikoilta. Tampereen Aterian JHL:läinen henkilöstö toimeenpanee mielenilmauksen työpaikoillaan tiistaina 22.11.2011 klo 8.30 – 12.30.

Mielenilmauksella vastustetaan Tampereen Aterian henkilöstöravintoloiden ulkoistamista ja tuetaan ruokapalvelujen kehittämistä omana työnä. Kyseessä on poliittinen mielenilmaus, jolla halutaan vaikuttaa Tampereen kaupunginhallituksen ja –valtuuston päätöksiin.

Mielenilmaus tulee vaikuttamaan henkilöstöravintoloissa sekä koulu- ja päiväkotiruokailussa lounasaikaan, koska keittiöillä ei ole tekijöitä. Sairaalat ja vanhainkodit on rajattu mielenilmauksen ulkopuolelle.

Tampereen Aterian henkilöstö ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL pahoittelevat mielenilmauksesta lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen aiheutuvaa haittaa.

JHL:n mielenmaukseen liittyvä toritapahtuma alkaa Tampereen keskustorilla klo 10.00. Tarjolla hernekeittoa ja riisipuuroa.

Ulkoistaminen uhkaa työehtoja ja ruokapalveluja

- Tampereen Aterian ulkoistamissuunnitelmissa on kysymys ihmisten työpaikoista ja palkoista. Myös henkilöstöravintolassa työskentelevällä ammattitaitoisella henkilöstöllä on oikeus palkkaan jolla elää. Ulkoistaminen merkitsisi palkkojen ja muiden työehtojen heikentymistä. Keskiansio aterialaisilla on nyt 1700 euroa kuukaudessa. Pelkästään tämä summa pienenisi kuukaudessa noin 100 eurolla, kertoo JHL:n Pirkanmaan aluepäällikkö Nina Heikkilä.

Mielenilmauksella henkilöstö vetoaa Tampereen kaupunginhallitukseen, -valtuustoon ja kaupungin pormestariin, että kaupungin omistamaa Tampereen Ateriaa ei ryhdyttäisi pilkkomaan osiin, vaan että toimintaa ryhdyttäisiin kehittämään kokonaisvaltaisesti, lähtökohtana nykyisen organisaation vahvuudet ja ammattitaito.

Pilkkominen on vaarassa tapahtua, koska kaupunginhallitus saa pian eteensä esityksen, jonka mukaan Tampereen Aterian 11 henkilöstöravintolaa ulkoistettaisiin ja ruokahuollon ulkoistamista kokeiltaisiin myös joissakin kouluissa ja päiväkodeissa.

- Vetoamme Tampereen päättäjiin, etteivät he lähde ulkoistamisen tielle, vaan kehittämään laitoksen toimintoja kokonaisuutena. Työnantajan vakuutteluista huolimatta me emme usko, että Aterian palastelu jäisi tähän, vaan että tähtäimessä on laaja toimintojen ulkoistaminen, sanoo Nina Heikkilä.

JHL:n Pirkanmaan aluetoimiston www-sivuilla www.jhl.fi/aluetoimistot/pirkanmaa/ on avattu sähköinen "Henkilöstö haluaa kehittää Tampereen Ateriaa" -korttikampanja, jolla vedotaan tamperelaisiin päättäjiin, että pilkkomisen ja palkkojen alennuksen sijaan he valitsisivat Tampereen Ateriaa kokonaisuutena kehittävän ratkaisun.

Tampereen Aterian henkilöstöravintoloiden ulkoistaminen ja joidenkin koulu- ja päiväkotiruokailujen kokeilu-ulkoistus tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn 28.11. Valtuusto saa asian eteensä joulukuun 12. päivä.

Lisätietoja:
JHL:n toimialajohtaja Pirjo Mäkinen 040 5249 161
JHL:n Pirkanmaan aluepäällikkö Nina Heikkilä 040 709 6814

 

 

 

 

 

Tulosta  
 
 

Tue Tampereen Aterian kehittämistä - sano ei ulkoistamiselle!

18.11.2011

 

Tampereen Ateria on tamperelaisten oma ruokapalveluosaaja kouluissa, päiväkodeissa, palvelukeskuksissa, hoitoaloilla, kotipalveluissa ja henkilöstön lounasravintoloissa. Aterialaiset valmistavat päivittäin 35 000 ateriaa

Osaa Aterioiden toiminnasta on esitetty ulkoistettavaksi, vaikka toiminnot ovat olleet kannattavia. Henkilöstö haluaisi kehittää työpaikkaansa kokonaisvaltaisesti eikä suinkaan palastella sitä osiin. Tuleva päätös voi olla kauaskantoinen muihinkin toimiin. 

JHL tukee Tampereen Aterian henkilöstön näkemyksiä. Tue sinäkin!

Ilmaise mielipiteesi ja lähetä sähköinen kortti tamperelaispäättäjille.

 

 

Mitä on tapahtumassa - ja miksi

Kaupunginvaltuustomme on velvoittanut selvittämään, miten sen liikelaitos Tampereen Ateria pitäisi organisoida uudelleen. Selvitys on tehty, ja kaupunginhallitukselle esitetään, että Tampereen Ateriaan kuuluvat 11 henkilöstöravintolaa ulkoistettaisiin ja ulkoistamista kokeiltaisiin myös koulu- ja päiväkotiaterioissa.

Nyt esitys koskee henkilöstöravintoloita ja joitakin kouluja ja päiväkoteja. Ne ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä selvitys kattaa koko Tampereen Aterian toiminnan ja suunnitelmat ulotetetaan pitkälle tuleviin vuosiinPäätökset vaikuttavat koko Tampereen Aterian henkilöstöön. 

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa 28.11. Valtuustoon se on menossa joulukuun 12.päivä.

 

 

KYLLÄ kehittämiselle - EI ulkoistamiselle

Henkilöstöravintoloiden ulkoistaminen ja koulu-/päiväkotiruokailun kokeilu-ulkoistukset johtaisivat

  • henkilöstön jakautumiseen kahden kerroksen väeksi
  • palvelujen pilkkomiseen
  • mittakaavaedun menettämiseen
  • taloudellisen tehokkuuden heikentymiseen.

Ulkoistaminen uhkaa heikentää

  • työehtoja
  • työntekijöiden palkkoja jopa neljänneksellä. 

Tällä hetkellä kunnan ruokapalvelutyöntekjän  peruspalkka on vain noin 1800 euroa kuukaudessa. Henkilöstö ei suostu palkkojen ja työehtojen leikkauksiin.

Henkilöstö kehittämisessä mukana!

Ruokapalveluhenkilöstö haluaa olla kehittämässä Tampereen Ateriaa yhä paremmaksi palvelun tuottajaksi tamperelaisille.

Kehittämistä tuetaan parhaiten myönteisellä ja turvallisella työilmapiirillä ei ahdistavalla epävarmuudella omista työpaikoista ja palvelussuhteen ehdoista.

Tampereen Aterian toiminta on kannattavaa. Parempaa tulosta ja palvelua saadaan toimintaa kehittämällä - ei heikentämällä työntekijöiden palkkoja, työehtoja eikä eläkkeitä.

Henkilöstöruokailu on koko henkilöstön hyvinvoinnin ylläpitäjä. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä palveluun (73% asiakkaista), ja laadun arvioinnissa Tampereen Ateria on samalla tasolla kuin suurimmat yksityiset palvelutuottajat.

Talousarvion perusteella henkilöstöravintolat tuottavat liikeylijämää 1,7 % liikevaihdosta. Henkilöstöruokailu on tärkeä osa Tampereen Aterian palvelukokonaisuutta.

Tutustu kampanjan taustoihin tästä.

 

 

Osallistu korttikampanjaan

Kampanjoimme Tampereen Aterian kehittämisen puolesta.

JHL:n Pirkanmaan aluetoimiston nettisivuilla on avattu sähköinen "Henkilöstö haulaa kehittää Tampereen Ateriaa" - korttikampanja, jolla vedotaan tampereliasiin päättäjiin, että pilkkomisen ja palkkojen alennuksen sijaan he valitsisivat kehittävän ratkaisun.

Osallistu sinäkin kampanjaan!

Tue Tampereen Aterian henkilöstön kehittämisnäkemyksiä. 
Lähetä kortti pormestarille, kaupunginvaltuuston tai -hallituksen jäsenille - tai vaikka kaikille heille.

Korttiin pääset myös tästä >>

Välitä tätä viestiä eteenpäin työpaikallasi ja kaveripiirissäsi. Pyydä porukaa mukaan kansalaisvaikuttamiseen Tampereen Aterian kehittämisen puolesta.

 

 

Tukiterveisin,

Nina Heikkilä
aluepäällikkö
JHL:n Pirkanmaan aluetoimisto
Rautatienkatu 10
33100 Tampere